Thursday, January 26, 2006

 

Muistakaamme Vainojenkin päivänä ilmaisunvapauttamme, älkäämme alistuko neekereitä maahamme rahtaavan Aamulehden Maila-Katriina Tuominen - disinfoon

Muistakaamme Vainojenkin päivänä ilmaisunvapauttamme, älkäämme alistuko neekereitä maahamme rahtaavan Aamulehden toimittaja Maila-Katriina Tuominen - tason disinformaatikkojen disinfoon Vainojen päivänäkään 27.1.2006

Pro Sauli Niinistö presidentiksi: Suomalaisten, saksalaisten, japanilaisten ja tsetseenien muistoksi 27.1.2006 http://suursuomalainen.blogspot.com/

Neuvostoterrorin ja kansanmurhien raakuuksia muistaen http://karjalatakaisin.blogsource.com/

Vainojen päivänä 27.1.2006 muistettava valkoisen eurooppalaisen rotumme tuhoajia neuvosto- ja brittiläisimperiumia, jotka ovat ajaneet eurooppaa sekarotuisempaan suuntaan siirtomaa- ja kommunismiaatteillaan ja erilaisten loistensa ongelmien ohjaamisella valkoisen Euroopan ongelmiksi. 2.5 miljoonaa miehittäjä-Ryssän loisivaa sotilasta tosin saatiin ulos keski-Euroopasta Saksojen yhdistyttyä

Turha jupista muutamasta juutalaisesta, sillä näitä keskitysleirejä oli myös saksalaisille, suomalaisille ja lukuisille kansallisuuksille, niin Neuvostoliitossa, kuin muidenkin liittotuneiden hoteissa. USA:n häikäilemätön ydinpommien käyttö oli raakuudessaan ylittämätöntä kansanmurhaa kertaluontoisesti japanilaisia vastaan. Neuvostoliiton gulageissa on tosin kuollut kymmeniä miljoonia, niin ennen sotia, sotien aikana, kuin sotien jälkeenkin.

Totuus "6 miljoonasta" on komujutkujen karvasta probagandaa, kun näitä lukujakin väännellään miten sattuu. Totuuus lienee n. 1.5 - 2.3 miljoonaa kuollutta juutalaista. Muistettava on että paljon on ns. kadonneista juutalaisista löytynyt mm. USA:sta, E-Amerikasta tmv:sta paikoista, Saksan maksettua jo ko. nimestä rahaa Israelin valtiolle.
Saksalaisia, ukrainalaisia, baltteja, suomalaisia jne. kuoli huomattavasti suurempia määriä neuvostoterrrorin ja liittoutuneiden pommituksissa ja muussa siviiliväestöön kohdistuneissa raakuuksissa, saksalaisia jopa jo rauhan tultua enempi eli n. 3 miljoonaa järjestelmällisen lahtauksen seurauksena. Suuri osa tapetuista juutalaisista oli politrukkeja ... tai muita kommuniskomissaareja. Ukrainalaisetkin pistivät juutalaissortajansa ymmärrettävästi lahtipenkkiin mm. Babi Jahrissa, ei saksalaiset.

Totuus muistettava http://www.kavkaz.fi

Tamperelainen historioitsija http://historioitsija.blogspot.com/ Seppo Lehto

27.1.2006 Tampereella Vainojen päivänä suosittelemme äänestämään komutaustaisen komulehmä Tarja Halonen sijaan presidentiksi Sauli Niinistöä, vaikka taustajoukojensa tv-kuviin onkin haalittu aitoa bongotavaraa mustan huumorin merkeissä?

25/01/2006 Français
PACE strongly condemns crimes of totalitarian communist regimes

Strasbourg, 25.01.2006 – The Council of Europe Parliamentary Assembly (PACE) today strongly condemned the massive human rights violations committed by totalitarian communist regimes and expressed sympathy, understanding and recognition for the victims of these crimes.

The Assembly – which brings together parliamentarians from 46 European countries – said in a resolution that these violations included individual and collective assassinations and executions, death in concentration camps, starvation, deportations, torture, slave labour and other forms of mass physical terror.

The peoples of the former USSR by far outnumbered other peoples in terms of the number of victims, the parliamentarians said.

They also called on all communist or post-communist parties in Council of Europe member states which had not so far done so “to reassess the history of communism and their own past […] and condemn them without any ambiguity”.

“The Assembly believes that this clear position of the international community will pave the way to further reconciliation,” the parliamentarians added.

The Council of Europe was “well placed” for this debate, the Assembly pointed out, since all former European communist countries, with the exception of Belarus, are now its members and the protection of human rights and the rule of law are the basic values for which it stands.

A draft recommendation called on Europe’s governments to adopt a similar declaration and to carry out legal investigations of individuals engaged in crimes committed under totalitarian communist regimes did not receive the necessary two-thirds majority of the votes cast.

Sunday, November 06, 2005

 

Miksi Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjetrikollinen Juri Derjabin saa levittää valheitaan? - Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa?

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Odotamme ilmavoimiemme ja maanpuolustuksemme operatiivisen ja strategisen johdon eli esikuntien protestoivan ankarasti miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin valheisiin sotasyyllisyyksistä

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................
Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs rotta Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta. Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla rotillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.



Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa


Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta ).

Friday, October 28, 2005

 

Aluepalautuksiin tiukempia kansainvälisoikeudellisesti kestäviä yhdenvertaisia vaateita kuten muissakin vastaavissa tapauksissa

Kuvassa Seppo Lehto esittää Tampereen Urheilijat-38 verkkatakissa ja Karjala-lippis päässään aluepalautusvaatimuksia miehittäjä-Ryssän diplomaattiautossa käyneille KGB:n kouluttamille miehittäjä-Ryssän edustajille 2.8.2005 Turun satama-alueella lähellä Suomen Joutsenta

Aluepalautuksiin tiukempia kansainvälisoikeudellisesti kestäviä yhdenvertaisia vaateita kuten muissakin vastaavissa tapauksissa

Esim: Kremlin hallinnoimat ulkomaiset rahavarat ja sijoitukset vaadimme jäädytettäviksi, kunnes sitova poliittinen ja juridisesti pätevä sopimus on tehty korvausrahastosta eri kansallisuuksien hyväksi vastaavallalailla, kuten ns. Kolmannen Valtakunnan ajan pakkotyöläisille v. 1999. Neuvosto-Venäjän perikunta ei ole maksanut vielä mitään sotarikoksistaan ja miehityksistään, vaan on päätynyt tekemään uusia Tsetseniassa

Seppo Lehto ja johtamansa eri yhdistykset ja yhteistyötahonsa ovat näyttäneet mallia paskahoususuomalaisille, joista osa esiintyy karjalaisina mm. Karjala-juhlilla 19.6.2005 ja 2.8.2005 Putinin valtiovierailulla Turussa

Kuinka suomalaiset heräävät, jollei edes ns. aluepalautuksia tukevat lehdet herää ryssäläisestä horroksestaan ja uutisoi oikeita uutisia?

Vapaudenriisto miehitetyn Karjalamme juhlilla

17.-19.6.2005 järjestettiin Lahdessa Karjalan Liiton vuosittainen Karjala-juhla. Myös aluepalautusjärjestöt olivat tapahtuman yhteydessä vahvasti esillä, levittäen tehokkaasti propagandaa miehitettyjen alueittemme palautuksen puolesta. Samassa yhteydessä järjestettiin myös aluepalautusjärjestöjen mielenosoitus, jonka nokkamiehenä oli KAVKAZ.FI-sivustoa ylläpitävän yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Lehto.

Median ja eräiden Karjalan Liiton miehittäjä-Ryssänpelkoon taipuvaisten johtajien disinformaation levityksestä johtuen Lahdessa odotettiin järjestyshäiriöitä ja aluepalauttajia yritettiin leimata negatiivisilla mielikuvilla. Aluepalauttajien taholta ei häiriöitä kuitenkaan sattunut. Häiriöt alkoivat vasta, kun Lahden poliisi mursi laillisen mielenosoituksen viemällä puheenjohtaja Seppo Lehdon kesken mielenosoituksen poliisimaijalla putkaan perättömän kuulusteluväitteen perusteella. Pidätyksellä Seppo Lehtoa käytännössä estettiin suorittamasta mielenosoitusmarssia kantaen hirtettyä Putin-nukkea ja alue- ja palautusvaateitamme esittävää karttakuviota. Marssi olisi ollut osa laillista mielenosoitusta.

Seppo Lehdon haastatteluun perustuva raportti tapahtuneesta:

Seppo Lehdon paikalta poistaminen menee perusoikeuksien näkökulmasta tutkintaan: Lahden poliisin "X X" (etunimi ja sukunimi jäi epäselväksi, kun ei antanut käyntikorttia), mahdollisesti nuuska huulessa vastoin hyviä tapoja virka-ajalla, joka tuli kasvot kireänä vaatimaan paikalta poistumista vastoin toisen poliisin eli pääsääntöisesti korrektisti esiintyneen Taisto Kuhlmanin lupaa ko. ajalle ja paikalle. Tämä ruskeasilmäinen takakireähkön tuntuinen poliisi ei antanut asiasta edes tarkistusmahdollisuutta tarkistaa toimenpiteen ristiriitaa aiemman lupauksen ja perusoikeuksien näkökulmasta muutaman metrin päässä olevalta Taisto Kuhlmannilta. Tämä ruskeasilmäinen ylimielinen ja takakireän tuntuinen poliisi ilmoitti paikalta poistamisen tekosyyksi "suorittamatta jätetyn kuulustelun" Lahden Sotilassoittokunnan taustamusiikin säestämänä. Seppo Lehto ilmoitti että tällä perusteella rikottiin ilmaisunvapautta liittyä Karjala Juhlien kulkueeseen jalkakäytävosuudella vastoin Lahden poliisi Taisto Kuhlmanin jo aiemmin lupaamaa oikeutta marssia muun juhalyleisön mukana. Lehto korosti ettei tälläisia juhlia ole kuin kerran vuodessa, ja että hän oli sentään saapunut paikalle Tampereelta saakka varhain aamusta ja tilanne on ainutlaatuinen, joten perusteiden paikalta poistamiseen pitäisi olla tosi painavat. Kasvolihakset ja silmät kiristyivät tällä poliisilla ja lupa heltisi olla vain kulkuueen ohimarssiin saakka, lisäksi vaati puiden alle varjoon, kun Lehto olisi halunnut katsoa alkuperäiseltä paikaltaan jalkakäytävältä ohimarssia aurinkoiselta paikalta muun juhlayleisön joukosta, eikä poliisien keskeltä. Lehdon käsityksen mukaan toimenpide oli törkeää sillä aiemmin oli jo paikalla käynyt useita varttuneita naisia ja miehiä toteamassa Lehdon ympärillä pyöriville poliiseille, että jättäkää tuo mies rauhaan tyyliin: "Tuo mies on hyvällä asialla, antakaa sen olla rauhassa!".

Paikalta poistamiselle mukattiin vain tämä ruskeasilmäisen ylähuuliarpisen määrittelemätön kuulustelu. Neljän poliisin saattamana Miehitettyjen alueiden palauttamista vaativa ja Putin-nukkea hirressä roikottanut Seppo Lehto vietiin poliisimaijalla kuin jokin häiriköivä rikollinen kesken Karjalajuhlien Lahden poliisilaitokselle. Seppo Lehto kertoi tälle poliisille, että mielenosoitusvapauden rajoittaminen kesken mielenosoituksen ja Karjala Juhlien yleisötapahtumaa epämääräisellä kuulustelulla lienee perusoikeuksien rikkomus, josta ko. vastuulliset joutuisivat vastuuseen, ei vaikuttanut vaan Seppo Lehto vietiin todella alhaisesti paikalta. Lahden poliisiasemalla jätettiin mielenosoitusjuliste hirtetyn Putin-apinan kanssa seinustalle ja vaadittiin reppu pois, jossa oli eväät, sekä Seppo Lehto sumputettiin keinovaloiseen putkaan n. klo 12:37 - 13:22 väliseksi ajaksi odottamaan muka jtkn. kuulustelua. ( Seppo Lehdon mukaan: "Vaadin välillä eväitäni ja ne sain. Lopulta ovi avautui ja tämä kireähkö ruskeasilmäinen poliisi tuli paikalle ja toinen vaalea poliisi löi haastepaperit allekirjoitettavaksi liikennerikkomuksesta vuodelta 2002 eteeni. Ihmettelin, että miten tällä perusteella rikotaan perusoikeuksia, kyllä kai tällainen asia olisi voitu Tampereellakin hoitaa. Ko. haasteen mukaan haastettiin Lahden Käräjäoikeuteen, mikä on mieletöntä. Tulee kalliiksi yhteiskunnalle tämmöinen pelleily, kun pääsääntö on että haastetaan siellä missä on rikkomus tai kotipaikkakunnalla. Haastehakemus oli puutteellisesti täytetty, eikä siitä selvinnyt esim. haasteen tekijän henkilöllisyys."

Pidätyksen päätteeksi ( persona non grata Karjalan Liiton hallituksen ja juhlavieraiden Tarja Halonen ja Matti Vanhasen silmissä ) Lehto toimitettiin Tampereelle lähtevään linja-autoon alkuperäisen vaatimuksen mukaisesti, jotta kerkiää valmistautumaan 20.6.2005 oleviin neekerikäräjiin, joissa epäillään ja syytetään tunnetun useissa vaaleissa ehdolla olleen norsunluurannikkolta tulleen kunnian loukkaamisesta.

Seuraavan päivän kunnianaloukkauskäräjät oli oma mustan huumorin paikkansa, kun toteennäyttämöttömillä väittämillä (KRP:n tutkimusten mukaankin mahdoton selvittää ) Seppo Lehdolle mukattiin 3 kk ehdollista vankeutta tämän julkisuuden henkilön kunnian loukkaamisesta. Ko. asiaa käsitellään hovioikeudessa seuraavan kerran. Lisähuomio voitaneen kiinnittää siihen että kummatkin tapaukset on pyritty viemään läpi niin ettei julkisuus ja eri näkökulmat pääse valottamaan tapahtumia objektiivisista näkökulmista. Taustalla vaikuttanee taistolaistoimittajien toveriverkosto kuten Martti Valkonen on hyvin todistellut journalismi.info linkissään.

...........................................
Ohessa kuvatekstit 2.8.2005 Suomen Joutsenella Vladimir Putinin vastaisessa mielenosoituksessa:

Kansanmurhaajaa kestittiin Suomen Joutsenella

Aluepalautusjärjestöt osallistuivat yhdistyksemme koolle kutsumaan mielenosoitukseen Suomen Joutsenella 2.8.2005. Yksityiskohtainen raportti tulossa.



Putinin hirsipuu mukaan tavaratilasta.

Puheenjohtaja Seppo Lehto saapuu Turkuun.

Suomen Joutsenella. Lehto kommentoi Putinin lyhytkasvuisuutta.

Poliisi poseeraa Lehdon kanssa ennen määrätylle mielenosoituspaikalle opastamista.

Poliisi antaa ohjeita mielenosoittamiseen.

Taustalla tykkivene Karjala.

Banaania hirressä riippuvalle Paviaanikoira-Putinille.

Poliisihuumoria - portti lukkoon kettingillä.

Lehto haastattelee Tehtaankadun edustajia.

Mielenosoitusaluetta rajattiin entisestään. Muitakin mielenosoittajia on jo saapunut paikalle.

SUPO:n edustaja on juuri käynyt pyytämässä ettei ettei laulettaisi "Silmien välliin ryssää". Tämän jälkeen uniformupoliisi kielsi laulamisen ja huutamisen kokonaan paikalta poistamisen ja sakon uhalla.

Näkymä uudelta mielenosoituspaikalta Joutsenelle.

Ratsupoliisikin oli paikalla.

Putin nousemassa Suomen Joutseneen.

Suomalainen voittaa aina???

Thursday, October 27, 2005

 

Karjala-lehti 27.10.2005: Kysely palautuskeskustelusta ei kiinnostanut KGB:n koulimia velttoperseisiä ryssäläisiä toimittajiamme



Kritiikkiä ja asiaa aluepalautusasioiden markkinointiin, jos vaikka alkaisi oppi menemään perille niin kriitikoille, kuin kritisoinnin kohteelle



Karjala-lehti mukana Helsingin kirjamessuilla 27. - 30.10.2005 Tule käymään osastollamme 6 g 83!

Karjala –lehti on torstaisin ilmestyvä karjalaisuuteen ja Karjalaan liittyviin asioihin keskittynyt lehti. Karjala-lehti ilmestyi ensi kerran 1.1.1904 Viipurissa. Vuosi 2005 on lehden 102. ilmestymisvuosi ja lehden ilmestymispaikka on Lappeenranta

Ammottava tyhjyys painetussa, radio- ja tv-mediassa aluepalaustushaaveita ei haluta julkistaa. Miksi?



Karjala-lehti 27.10.2005: HUOMIO: Kysely palautuskeskustelusta ei kiinnostanut KGB:n vuodesta 1944 koulimia ryssäläisiä kaljasieppo ja kurahousu toimittajiamme


Karjala-lehti 27.10.2005 Ohessa pikkusen korjailtuna parempaan suuntaa Antti Arposen pääkirjoitusta, missä liikaa paistaa karjalainen omanapaisuus, ei sisäistäminen aluepalautuksia koko Suomen asiaksi

Kysely palautuskeskustelusta ei kiinnostanut, koska liian omanapaista, on unohdettu että asia oli koko Suomen asia myös sotavuosina

Karjala-lehti julkisti kaksi viikkoa sitten valtakunnallisen kyselytutkimuksen suomalaisten mielipiteistä sodissa miehitetyn ja riistetyn(poistettu: "menetetty") Karjalan mahdollisesta palauttamisesta Suomelle. Vastaajista 36 prosenttia ilmoitti haluavansa Karjalan takaisin Suomelle ja 70 prosenttia oli sitä mieltä, että Karjalasta saa ja pitää Suomessa puhua.
Prosenttiluvut olivat mielenkiintoisia. Ne poikkesivat jonkin verran aikaisemmin julkistetuista kyselytuloksista.

Hieman yllättävää oli se, että valtakunnallinen media ei television aamu-uutisia lukuun ottamatta noteerannut asiaa. Suomen Tietotoimisto teki jakeluunsa asiasta uutisen, mutta sen julkaisi vain muutama lehti Suomessa. Suurimmista lehdistä mikään ei ottanut uutista palstoilleen.

Jokainen tiedotusväline tietysti päättää itsenäisesti uutistarjontansa, mutta tällaisten uutisten väheksyminen hieman hämmentää. Karjalan ja muiden miehitettyjen alueiden palautusasia koskettaa kaikkia suomalaisia ja tutkimuksen mukaan 70 prosenttia kansasta haluaa, että siitä puhutaan.
Aiheeseen liittyvien uutisten "unohtaminen" eli vaikeneminen on melko kova päätös.
Puolet suomalaisista katsoo, että Suomen hallituksen tulisi ottaa selkeästi kantaa palautukseen. Peräti 43 prosenttia suomalaisista haluaa, että hallitus ottaa asian esille Venäjän hallituksen kanssa.
Tätä taustaa vasten radion, television ja sanomalehtien vaikeneminen ja väistely tuntuu kummalliselta.
Suomelle valitaan tammi-helmikuussa presidentti. Vaalikampanjat ovat menossa. Kun 70 prosenttia kansalaisista haluaa tai ainakin hyväksyy keskustelun miehitetyistä alueistamme mukaan lukien Karjalan, niin varmaan presidenttiehdokkaillakin on siihen mielipide.

Ohessa suomettuneita kantoja hiottuna hieman parempaan suuntaan:

Toistaiseksi mielipiteensä ovat ilmoittaneet Heidi Hautala (vihr.) ja Timo Soini (ps.). Hautala totesi Karjala-lehden haastattelussa, että Karjalan menetys ja (unohtui: nykyinen miehitys ) oli vääryys ja asiasta pitää keskustella. Soini on samaa mieltä ja hän on jopa ilmaissut olevansa Karjalan palauttamisen kannalla, jos se vain onnistuisi. Hoh, hoh.( Kommentti: Soini on ryssäläinen paskahousu, joka ei käytä kansanedustajan asemaansa oikein aluepalautuksia edistääkseen, vaan vapisee ketjupolttaja Vistbackan vieressä kuin teurastustaan odottava lihava teurassika )

Ohessa ryssäläisen valehtelijoiden klubin kommentit, joita sopii ihmetellä, että miten sitä on noin vanhaksi elänyt, ilman aluemiehistämme huomaamatta?:

Henrik Lax (ruots. KGB:n koulima hurripaska) ei toistaiseksi tunne Karjalan kysymystä, eikä osaa siksi ottaa siihen kantaa. Bjarne Kallis (krist.) ei ole julkisuudessa tätä asiaa käsitellyt. ( Oikaisu: Eurovaalien 2004 aikaan Tampereen Sampolassa Bjarne Kallis kielsi aluepalautusmahdollisuuden )
Niin sanotuista pääehdokkaista Tarja Halonen (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.) ovat todenneet, että he eivät ota miehitetyn Karjalan asiaa esille virallisissa keskusteluissa, ei edes Suomessa suomalaisten kesken. ( Tunnustavat sentään rehellisesti olevansa pelkkiä miehittäjä-Ryssän koiria )

Kolmas vaalien pääehdokas Sauli Niinistö (kok.) ei ole tähän asiaan toistaiseksi puuttunut. Toivottavasti joku joskus kysyy hänen mielipidettään.

Väitteenne: ( Miehitetyn-sanan unohditte) Karjalan palautus kysymys ei ole presidentin vaalin tärkeimpiä asioita, mutta meitä (pääpaino suomalaisuudessa:) suomalaisia ja = karjalaisia toki kiinnostaa mitä mieltä ehdokkaat asiasta ovat, kun yli kolmasosa suomalaisista haluaa Karjalan takaisin Suomelle.



Antti O. Arponen

Oikaisu Antti Arposelle: Miehitettyjen alueiden palautus ja Natojäsenyys ovat nimenomaan olennaisemmat asiat presidentinvirkatehtävien kannalta. Muita asioita hoitaa muut tahot.

Seppo Lehto - Tampere mustanmakkaran purija ja Kokonaisen Suomen aluepalauttaja, en tyydy Säkkijärveen enkä Terijokeen

http://www.kavkaz.fi ja http://www.kavkaz.fi/ru






Tervetuloa Karjala-lehden Internet-sivuille! ( Tämä mainos hyvästä sydämestämme )

Karjala-lehti mukana Helsingin kirjamessuilla 27. - 30.10.2005 Tule käymään osastollamme 6 g 83!


Karjala –lehti on torstaisin ilmestyvä karjalaisuuteen ja Karjalaan liittyviin asioihin keskittynyt lehti. Karjala-lehti ilmestyi ensi kerran 1.1.1904 Viipurissa. Vuosi 2005 on lehden 102. ilmestymisvuosi ja lehden ilmestymispaikka on Lappeenranta.

Karjala 27.10.2005

Kadonneitten suomalaisten jäljillä monenlaista tragiikkaa


Vantaalla pidetyn Kuulutko Sukuuni -tapahtuman luennot syvensivät sitä tietämystä, mitä sukujen ja sukuseurojen osastot välittivät kävijöille. Tutkijan ulottuville tulleet asiakirjat voivat antaa sellaistakin tietoa, mikä on aikaisemmin verhoutunut vaikenemisen muurin taakse. Kadonneitten ihmisten jäljille pääseminen on haaste, johon vastaamalla yltää myös historian salattuihin lokeroihin.
Toimittaja Eila Lahti-Argutina väläytti asiakirjojen valossa venäläissuomalaisten kohtaloita. Tuhansien Suomesta ja kauempaakin vuoden 1900-luvulla Neuvostoliittoon siirtyneitten suomalaisten kohtaloksi tulivat vangitsemiset ja ampumisetkin. Tekaistujen syytteitten varassa heitä tuomittiin erityisesti 1930-luvulla. Tuomittujen listoilla oli myös karjalaisia ja venäläisiä.
Näitten tutkimustensa ansiosta Eila Lahti-Argutina onnistui myös jäljittämään sodassa kadonneen isänsä kohtalon. Tämä oli lähtenyt sotaan ja kirjoitellutkin muutaman kirjeen, minkä jälkeen isästä ei kuulunut enää mitään. Hän oli odottanut odottamasta päästyäänkin isän paluuta sodan jälkeen, mutta turhaa.
Jäljittäessään Uralilla kadonneita suomalaisia hän sai ikään kuin sattumalta tiedon, että hänen isänsä oli kuollut leirillä. Luentonsa yhteydessä hän totesikin tutkimustyönsä olleen eräänlaista johdatusta. Tieto isän kohtalosta oli tavallaan vapauttava.

Leila Lehtiranta

..........
Karjala-lehden arkistosta:

Arkisto - Lehtijuttuja menneiltä ajoilta

15.9.2005 Pääkirjoitus

Karjalainen kirjallisuus elää ja kukoistaa

On sanottu, että Karjala on Suomen ja ehkä koko maailman tarkimmin kirjallisesti kuvattu alue. Karjalasta on olemassa valtava määrä tietokirjallisuutta ja tutkimuksia, mutta lisäksi hämmästyttävä määrä kaunokirjallisuutta eli lähinnä romaaneja ja runokokoelmia.

Kalevala ilmestyi 170 vuotta sitten, vuonna 1835. Se on tavallaan ensimmäinen karjalainen kirja, hyvin paljon Karjalan laulumailta kerätty kansanrunojen kokoelma.
Professori Hannes Sihvo, kirjallisuuden tutkija, on sanonut: Ilman Kalevalaa ei olisi syntynyt Suomen kirjallisuutta ja ilman Kalevalaa ei Karjalalla olisi sitä sijaa, minkä se on saanut suomalaisessa kulttuuritietoudessa.

Karjalaisella kirjallisuudella on valtava historia 1800-luvulta nykypäivään. Karjala on innoittanut suomalaisia kirjailijoita Eino Leinosta ja Juhani Ahosta alkaen.
Suomalaisen kirjallisuuden tunnetuin karjalainen hahmo lienee hämäläisen kirjailijan luomus. Tarkoitan tässä Väinö Linnaa ja Rokan Anttia.
Karjala on myös kasvattanut kymmeniä merkittäviä kirjailijoita, jotka ovat kuvanneet ja tutkineet omaa kotiseutuaan.

Yksi syy Karjalan erikoisasemaan suomalaisessa kirjallisuudessa on tietysti Moskovan rauha maaliskuussa 1940. Kun suurin osa Karjalasta jäi Neuvostoliiton puolelle rajankäynnissä, alkoi muistelma- ja evakkokirjallisuus.
Karjalaisuuden suuria kuvaajia ovat olleet esimerkiksi Unto Seppänen, Eeva-Liisa Manner, Eeva Kilpi, Anu Kaipainen ja Paavo Rintala.

Karjalaiset ovat aina olleet hyviä kertojia, karjalaiset ovat liikkuneet paljon ja karjalaiset eivät ole pitäneet kynttiläänsä vakan alla; he ovat halunneet kertoa muillekin tunteistaan ja asioistaan. Se on hyvä lähtökohta kirjallisuuden tuottamiseen.

Viipuri on Suomen kuvatuin kaupunki. Helsinki ja Tampere alkavat ehkä nyt jo päästä määrässä samaan, mutta myös Viipuriin liittyvää kirjallisuutta ilmestyy edelleen ja ilmestyy tulevaisuudessakin.

Karjalainen kirjallisuus elää ja voi hyvin. Voi jopa sanoa, että karjalainen kirjallisuus kukoistaa edelleen.

Evakkokirjallisuus on ymmärrettävistä syistä vähenemässä, mutta Karjalan suomalaisaikaan liittyviä kirjoja ilmestyy silti. Uusimpana on tulossa Laila Hirvisaaren teos Kruununpuisto, joka aloittaa painosten kuningattaren uuden sarjan Imatran seudun 1900-luvun historiasta.

Suomen puolelle jääneistä nykyisistä Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnista kasvaa myös kovatasoisia kirjailijoita. Yksi merkittävimmistä on Heikki Hietamies, jonka ehkä parhaasta kirjasta Äideistä parhain valmistuu lähiaikoina elokuva, joka on Suomen edustajana kun elokuva-alan suurimpia palkintoja Oscareita jaetaan.

Karjalasta ilmestyy säännöllisesti uusia romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, muistelmia, pitäjä-, kylä- ja koulupiirihistorioita ja kuvateoksia. Karjala on Suomen tutkituin alue.


15.7.2004

Karjalan kielen asema Suomessa selvitettiin


Joensuun yliopistossa tutkija Matti Jeskanen teki selvityksen karjalan kielen asemasta Suomessa. Tutkimuksen tuloksena päädyttiin esittämään karjalan kielen aseman vahvistamista vähemmistökieleksi, muutoin ei kohta ole mitään tehtävissä kielen pelastamiseksi.

Karjalan kielen taitajia kartoitettiin kyselytutkimuksen perusteella. Vastaajia kerättiin eri lehtien sekä pitäjäjuhlien kautta ja vastauksia tuli yhteensä 238. Rajakarjalaisista on tässä vaiheessa on analysoitu 170 salmilaisen, suistamolaisen ja suojärveläisen vastaukset; Impilahden ja Korpiselän aineisto kaipaa vielä täydennystä.

Vastaajista osa oli toisen tai kolmannen polven evakoita, ja myös heistä löytyi henkilöitä, jotka ilmoittivat puhuvansa karjalaa ²hyvin² tai ²kohtalaisen hyvin².
­ Käsitys siitä mikä on äidinkieli, on toki vaihteleva, sanoo Matti Jeskanen ja selventää:
­ Kielentutkijat korostavat yhä enemmän ihmisen omaa näkemystä asiasta, eli kielenpuhujat itse voivat määrittää sen, millä tavoin he kielensä ja sen puhumisen kokevat.

8.7.2004

Nuoret ja eläkeläiset suhtautuvat hyvin myönteisesti

Neljä kymmenestä toivoo Karjalaa takaisin

Suomen Tietotoimisto on Suomen Gallupilla teettänyt mielipidemittauksen Karjalan mahdollisesta palauttamisesta Suomelle.

Karjalan palauttamista piti erittäin toivottavana tai melko toivottavana 38 prosenttia vastaajista. Karjalan palauttaminen ei ole toivottavaa 57 prosentin mielestä. Viisi prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.
Gallupin mukaan virhemarginaali on +- kolme prosenttiyksikköä.

Karjalan palauttamisesta kysyttiin 15.-23. kesäkuuta 1 001 suomalaiselta. Kysymys kuului: ²Aika ajoin julkisuudessa nostetaan esille mahdollisuus saada viime sodissa Neuvostoliitolle luovutettu Karjala takaisin. Kuinka toivottavaa olisi se, että Venäjä palauttaisi sodassa menetetyn Karjalan takaisin Suomelle?²
Eri ikäluokista keskimääräistä enemmän toivoivat Karjalaa takaisin nuorimmat (15-24-v.) ja vanhimmat (yli 65-v.), joiden joukossa palautuksen kannattajia oli suunnilleen puolet kantansa ilmaisseista.

Eniten Karjalan mahdollisen palauttamisen vastustajia on tällä hetkellä 35-49-vuotiaiden joukossa.

STT:n uutisen mukaan miehet ovat hieman innokkaampia Karjalan palauttamiseen kuin naiset. Puoluekantansa ilmaisseista vastaajista halukkaimpia palauttajia ovat Suomen keskustan kannattajat. Heistä 49 prosenttia pitää asiaa vähintään melko toivottavana.
Ammattiryhmistä Karjalan mahdollinen palautus saa eniten tukea maanviljelijöiltä. Myös työelämästä eläkkeelle siirtyneet ovat aktiivisia palautuksen kannattajia.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?